perjantai 26. helmikuuta 2016

Reseptikortit - Recipe cards

Olen jo monta vuotta suunnitellut tekeväni kunnollisen reseptikortiston, mutta syystä jos toisestakin se on jäänyt suunnittelun asteelle. Iso osa resepteistähän löytyy toki täältä blogista, mutta kosmetiikkaa kokkaillessa on paljon kätevämpää, kun resepti on paperilla. Niinpä kirjoittelen niitä milloin post-it-lapuille, milloin käytettyihin kirjekuoriin - ja lopulta ne ovat hukassa.

Nyt sai vihdoin tehtyä jotain asian eteen. Yritin etsiä netistä sopivaa valmista hauskaa ja nättiä korttipohjaa, omat atk-taitoni kun eivät riitä sellaisen rakentamiseen pienessä ajassa. Ihania kortteja olisi vaikka millä mitalla, mutta niihin pitäisi kirjoittaa reseptit käsin. Halusin sellaisen pohjan, johon voisi kirjoittaa reseptit suoraan ennen tulostusta. Muutama kivannäköinen löytyikin - mutta ne eivät toimineet haluamallani tavalla. Lopulta päädyin yksinkertaisempaan malliin, koska se oli ainoa sopivalla tavalla toimiva. Pohjaan on helppo kopioida tai kirjoittaa mitä haluaa, ja muokkaus onnistuu samalla tavalla, kuin Wordissa yleensäkin. Reseptien kasaamisessa ja siirtämisessä menikin pari iltaa, tulostamisessa, leikkaamisessa ja laminoimisessa samoin.

Tämännäköisiä korteistani tuli, nyt reseptejä on helppo käyttää aina uudelleen ja uudelleen, ja tarvittaessa voi kalvotussilla kirjoittaa muovin päälle lisää.



http://nylocalfood.com/recipes/recipe-card-templates/

I have planned to make proper recipe card file for years now, but for some reason I've only planned it but not really making it. Most of my recipes I can find here in my blog of course, but when you are actually making some cosmetics it is so much more convenient if you have physical recipe cards on hand. I've been writing recipes to post-it stickers or to used envelopes, and finally they are all lost.

After all these years I finally took action. I tried to look for some nice and cute recipe card base from internet, because my own skills and time are not well enough to make my own card base. You can find lots and lots of lovely cute card bases, but you should write every recipe by hand. I wanted the base that I could write recipes with the computer before printing them out. I found few quite nice cards - but they didn't work the way I wanted. Finally I picked this more simpler card, because it's functions were just what I needed. It is easy to write or copy text straight to the card, and you can edit your text just the same way you can with Word-program. It took several nights to copy, write, edit, print and laminate these cards.

And here they are, my recipe cards ready for use all and all over again!

2 kommenttia:

  1. Nostan hattua suoritukselle! Arkistoimiset tuppaavat jäämään mulla tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä sitä täälläkin suunniteltiin piiitkään ja hartaasti, ennen kuin mitään oli toteutuksen asteella. ;) Samoin on tätä nykyä kaiken muunkin arkistoinnin kanssa.

      Poista