lauantai 14. maaliskuuta 2015

Inversion method

Kotikemisti Kirppu esitteli jokin aika sitten inversion methodin, joka oli minulle aivan uusi juttu hiusten hoidon saralla. Hieman googlettelemalla selvisi, että sitä ilmeisesti käytetään laajemmaltikin. En ehkä uskonut tuohon hiusten huimaan kasvuvauhtiin, mutta muuten juttu kuulosti sen verran hyvältä, että sitä voisin itsekin kokeilla. Etenkin, kun hiukseni ovat olleet aika vähällä hoidolla ja huomiolla jo pitkän aikaa.

Etsiskelin vähän lisää aiheesta, ja päädyin tekemään itselleni seuraavanlaisen öljysekoituksen:

avocadoöljyä / avocado oil
macadamiaöljyä/ macadamia oil
kookosöljyä/ coconut oil
risiiniöljyä/ castor oil
laventelin eö/ lavender eo
rosmariinin eö/ rosemary eo
eukaluptus eö/ eucalyptus eo
teepuu eö/ tea tree eo
sitruuna eö/ lemon eo

Tein valmista öljyseosta mukaanotettavaksi


Etukäteen hieman huoletti öljyn poispeseminen, mutta yhdessä ohjeessa kehotettiin hieromaan shampoota suoraan öljyn päälle ja lisäämään sitten vasta vettä.

Ensimmäisenä päivänä hieroin päähäni ehkä lusikallisen (en löytänyt mistään ohjetta käytettävän öljyn määrään, joissakin ohjeissa hierottiin ilman öljyä) öljyseosta päätäni sohvan reunan yli roikottaen. Sitten peitin kuontaloni hedelmäpussilla ja villapipolla loppuillaksi. Pesin öljyn pois vasta seuraavana päivänä siten, että yritin ensin levittää käsissä vaahdotettua palashampoota, sitten käytin hoitoainetta ja lopuksi uusin vielä shampoopesun. Ei oikein öljy irronnut näin, ja hiuksia lähti todella massiivisen paljon. Oletan niiden olevan nyt niitä hiuksia, jotka kasvoivat takaisin n.7-8 vuotta sitten, kun minulla todettiin maitoallergia, joka aiheuttaa myös hiusten putoamisen.

Toisena päivänä jätin öljyhieronnan välistä, koska minun oli hennattava hiukseni.

Kolmantena päivänä öljy ehti olla hiuksissa vain muutaman tunnin. Aloitin poispesun hoitoaineella, jota seurasi kaksi vaahdotusta tervasaippualla. Öljy irtosi aika nätisti.

Neljännestä päivästä eteenpäin öljyhieronta piti tehdä opiskelukämpässä, joten hieronta-asento muuttui sohvan puuttuessa. Viimeisen päivän jätin kokonaan väliin, koska...

...hiuksissani ei ollut tapahtunut minkäänlaista kasvupyrähdystä, ei edes niiden normaalin kasvun verran. Koska olin tokana päivänä hennannut kuontaloni, pystyi juurikasvun puuttumisesta todentamaan asian täysin varmasti, ilman minkäänlaista mittauksen epätarkkuustekijää. Ehkä tämä jonkun kohdalla toimiikin, mutta minun kohdallani ei. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö voisi jaksoa kokeilla uudelleenkin, haittaahan siitä tuskin on.


Kotikemisti Kirppu introduced this inversion method some time ago, it was totally new thing for me in the field of hair care. I googled little bit and found out that inversion method has been used more widely. I may did not believe that enormous hair growth, but otherwise this method sounded so good that I might try it myself. Especially now, because I have not been taking too good care of my hair lately. I read more about this subject and decided to make this kind of oil mixture for myself (see above photo):

I was little bit worried about washing oil out, but there was one instruction that recommend to rub shampoo straight to the oily hair and add water after that.

I rubbed about one table spoon of oil mixture (I didn't find any instruction how much oil you should use, some people didn't use oil at all, only rubbed their head) to my scalp and hair hanging my head over the sofa. Then I covered my hair with plastic fruit bag and woolen hat for the rest of the evening. I washed oil off next day in three steps: first dry hair with shampoo bar foam , then with conditioner and finally with shampoo bar again. I didn't manage to get oil off this way properly, and I lost really massive amount of hair while washing it. I assume them to be those hair that grew back about 7-8 years ago, when I was diagnosed with milk allergy, that causes hair loss.

I didn't use oil on the second day, because I needed to dye my hair with henna again.

On the third day I left oil to my hair only for few hours. I washed first with hair conditioner and twice with tar soap. I got oil off quite nicely.

On the fourth day and after that I needed to make oil rubbing in my student room, and I didn't have a sofa there so I must change my rubbing position. I skipped the last day totally, because...

...I didn't notice any growth at all, not even the normal amount. Because I dyed my hair with henna on the second day the lack of gray roots proved that there was no growing happened, with no doubt about that. This method may work for some people, but for me it don't. That still doesn't mean that I am not ready to try it again, I bet there is no harm because of it after all.

5 kommenttia:

  1. Harmi että ei toiminut. Minähän tein sen täyden 7 päivää, mutta en tiedä että onko sillä mitään vaikutusta. Päänahan hieronta tuntuu kuitenkin oikein hyvältä.
    Ostin muuten noin vuoden harkinnan jälkeen paketillisen Sativa hennaa. Jospa uskaltaisin pääsiäisvapailla kokeilla sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie olen koko eukko niin jumissa, että ensialkuun tuli huono olo siitä, että hieroin päätäni nuppi alaspäin. Mutta varmasti tekisi säännöllisemmin toteutettuna hyvää huonolle verenkierrolleni.
      Varaa hennaamiseen reilusti aikaa, ja tosi paljon hoitoainetta huuhtomiseen. Muutaman päivän hiukset saattavat tuntua vähän kuivilta,mutta toisaalta eivät myöskään rasvoitu niin helposti. Siulla on niin tummat hiukset, ettei varmaan suurta muutosta ole havaittavissa muutoin kuin jos valo kohdistuu suoraan lettiin.

      Poista
    2. Riittääkö puolitoista viikkoa ;) Toiveena onkin että olisi hieman punertava sävy kun oma väri on hieman harmaanruskeaan taittuva.

      Poista
  2. Voi, onko siulla kunnollinen, pitkä pääsiäisloma? Kateellisena täällä vain...Värimössön levittämiseen menee varmaan joku puoli tuntia, muuten värin kannattaa antaa olla ainakin kolme tuntia päässä. Älä noudata paketissa olevia ohjeita, tai koko touhu menee ihan hukkaan! Tee väriseos jo edellisenä päivänä, jos kaikki ei mene kerralla, niin lopun voit pakastaa. Pipo tms. kaunistus värin ja sen päällä olevan pussin päällee kruunuksi, ja sitten voitkin tehdä vaikka pihahommia monta tuntia- tai saippuaa... ;) Huuhdo pois runsaan hoitoaineen kanssa, shampoota ei siinä toinna käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on pitkä loma mutta edellinen kunnon loma oli syyskuun alussa. Ohjeita en ole vielä lukenut, mutta netistä olen lukenut eri vinkkejä. Pitää varmaan ostaa lasikulho hennaa varten koska meillä on vain muovisia kotona.

      Poista