perjantai 5. joulukuuta 2014

Ihania lahjoja - Lovely gifts

Onpas tullutkin pitkä blogihiljaisuus! En kuitenkaan ole kadonnut mihinkään, vaan palannut koulunpenkille, ja siksi en ole ehtinyt panna rikkaa ristiin tällä elämäni alueella.

Kerroin aikaisemmin epäonnisesta suolasaippuakokeilustani, ja siitä, etten oikein ole vielä päässyt sinuiksi koko suolasaippuan kanssa. Kultainen Kirppu tarjoutui lähettämään minulle kokeiltavaksi omia suolasaippuoitaan, ja minua odottikin tuossa syksyllä ihana yllätys, kun tulin reissusta ja kävin postilaatikolla - Kirppu oli laittanut pakettiin kaksi kappaletta omia tuotoksiaan, tuo vaalea taitaa olla voikukkainen,ja vihreä taas "Eedenin puutarha".  Kiitos, Kirppu! :) Laitoin menemään jotakin hänelle vastavuoroisesti.

Innokkaana otinkin Eedenin puutarhan heti käyttöön. En ollutkaan aikaisemmin päässyt käyttämään muiden saippuantekijöiden tekeleitä, paitsi sitä ystävältäni saamaa kahvisaippuaa, josta kaikki kohdallani alkoi. Pakko tunnustaa, että minua suorastaan jännitti, kuin pikkutyttönä ennen Joulupukin tuloa :D  Hyvän tuntuinen on Eedenin puutarha, kovempi kuin omat saippuani yleensä. Toista en ole vielä ehtinyt kokeilla.


Jo paljon aikaisemmin sain muitakin ihania lahjoja, joita en ole vielä esitellyt. Voitin LisaLisen arvonnassa tämän yrttisen hydrosol-sauvan, kiitos Lise siitä!:)



Arpaonni suosi minua myös Villikatajan arpajaisissa, josta sain lahjakortin Saippuapajaan. Se on vielä käyttämättä, mutta pitää varmaan tehdä tilaus pikapuoliin. Kiitokset siis, Annis & Lily!

There has been a quite long silence in my blog! I haven't been lost anywhere, only went back to school and hadn't had any time to use in this area of my life because of that.  

I told earlier about my misfortune try out with salt soap and how I haven't found that "thing" in salt soaps yet. Lovely Kirppu offered to send me some salt soaps of her own to use, and a wonderful surprise was waiting for me in my mail box once I was coming back from a trip. Kirppu had sent me two of her own products, that light one is dandelion soap, I think, and the green one is "the Garden of Eden". Thanks, Kirppu! :) I sent something for her too.

I was so anxious to try them so I took "the Garden of Eden" to sauna with me right away. I hadn't had a chance to use other soap makers products yet, except that coffee soap I got from my friend and which was that first kick for me to this soaping world. I have to admit that I was so tensed, almost as when I was a little girl and waiting for Santa to come. :D The Garden of Eden felt nice, it is harder than my own soaps usually are. I haven't tried that light one yet.

I got some other lovely gifts too I haven't introduced you yet. I was lucky in LisaLise's lottery and won this herbal hydrosol wand. Thanks, Lise! :) 

I was also lucky in the lottery of Villikataja and won a gift certificate to Saippuapaja (that is online soaping stuff store). I haven't used that yet, but I must make an order soon, I think.  Thanks, Annis & Lily! 

8 kommenttia:

  1. Woo-hoo, how many gifts and it's not Christmas yet! You must be tremendously happy with all these gifts, everything sounds exciting.
    Which school do you attend? I didn't know earlier you're going to school!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I just got Christmas little bit earlier this year, perhaps? ;)
      I'm trying to finish my master's degree finally, so I'm back in the university right now. After that I would be a class teacher and a textile teacher, officially too, I mean. I've worked as a teacher about 13 years now.

      Poista
    2. Thumbs up for master's and teaching!

      Poista
    3. Thank you, Maya, I'll need that! :)

      Poista
  2. Toivottavasti olet tykänny saippuoista :) Otan mielelläni vastaan rehellistä kritiikkiä. Minulla on jo toinen sinun lähettämä saippua lähes loppu. Ja olen käyttänyt niitä myös shampoona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tykännyt, ei ole kritisoitavaa! :) Muistaakseni lähetinkin niitä shampoopaloja (en ole kyllä ihan varma). Jos lähetin, niin pesen koiratkin sillä blondishampoolla. Itse käytän sitä rosmariiniversiota. Tosin nyt tuli yksi uusi suosikki, siitä lisää lähiaikoina...

      Poista
  3. Wow, wow! :)
    You are really lucky, Sini!
    Lucky and almost a textile teacher too! Good luck, Sini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, it was time to have some luck for me too, I think...so much bad things have happened during last year, that I'm really happy whenever I have even little bit of good luck...

      Poista