keskiviikko 7. elokuuta 2013

Tuotetestaustietoja - information of some product testing

Nyt en ole askarrellut mitään uutta, mutta päivitän joidenkin juttujen käyttökokemuksia.

Ensin viherjauhe - pähkäilin aiemmin viherjauheen yhteyttä hikoiluongelmiini. Olen nyt ollut puolitoista viikkoa syömättä sitä, koska ilmeisesti niin tehokkaasti detoksoivia juttuja saa käyttää vain muutaman viikon kerrallaan, sitten on taukoiltava. Ja kyllä vain, kehon happamuuden taas lisääntyessä alkaa hikikin tuoksahdella jälleen voimakkaammin.

Sitten ne tinktuurat. Ne ilmeisesti eivät toimi (ainakaan minulla) hyvin jatkuvasti käytettynä, minulla ne helpottivat nukahtamista alkuunsa muutaman päivän, mutta sitten vaikutus lopahti.

Kolmanneksi kuppikakkusaippuat ja cayennepippuri. Pesin eilen kätöseni sen cayenne-mausteisen saippuan jämillä, eikä ainakaan siinä tuntunut mitään erikoista. Kovin herkille en silti suosittele, nimimerkillä "en ikinä enää käytä tuoretta chiliä missään" - mausteiden aiheuttamat reaktiot voivat olla todella rajujakin.

Neljäs käyttökokemus liittyy palashampooseeni, josta en olekaan paljoa kirjoitellut. Aloin pestä hiukseni viime syksynä ensin laventelisaippualla, sitten shampookäyttöön suunnitelluilla paloilla. Olen alun tahman jälkeen ollut tyytyväinen, mutta näin kesällä huomaan, että palat ovat kesäkäyttöön liian rasvaisia. Tästä ja sitä myöten rasvaisista hiuksista johtuen pesin kuontaloni kertaalleen pyykkisaippualla, joka on kyllä pesevää, mutta ei lainkaan hoitavaa. Auttoi kyllä vähän asiaa. Pitää ensi kesäksi tehdä vähemmän rasvainen kesäversio muuten hyvästä shampoosta.  Toinen shampoopalakokemus liittyy koiriini, olen viime aikoina pessyt niitäkin blondipalallani, ja hyvin toimii. Eikä tarvita hoitoainettakaan, jota ennen meni aina tolkuttomasti.

Viides juttu tuli vastaan tänään. Olin taas tilannut tavaraa rapakon takaa, mutta vasta tällä kertaa törmäsin tulliin. En ollut ajatellutkaan (pöljä kun toisinaan olen ja joskus vähän naiivi), että ulkomailta itselle pieniä määriä tilattaessa tavarat pitää tullata. Tämä siis koskee ilmeisesti yli 22 euroa maksavia ostoksia (tai jos joku lähettää sinulle vähintään 45 euron arvoisen lahjan). No, onneksi tulliselvityksen pystyi tekemään netissä, vaikka se aikaa veikin, eivätkä maksutkaan olleet huimat. Tokihan se nosti hintoja sen 24%, mutta silti hinta paketille jäi toimituskuluineenkin alle puoleen siitä, mitä tavarat olisivat maksaneet Suomesta tilattaessa. Täytyy siis vain jatkossa muistaa mieltää etukäteen hinta neljänneksen korkeammaksi.



I haven't done anything new lately but I'm updating some using experiences.


First that green powder - I was wondering earlier if green powder has some effect to my sweating problems. I have not been eating it for a week and a half now, because so detoxing stuff you should not use all the time (few weeks at the row, max), you should have a break of them. And yes, I can definietly say now that when acidity in my body is going to grow again my sweat is also going to smell more.


Then those tinctures. They obviously (at least with me) are not working well, if you use them every day. First two, three or four days they helped me to get sleep, but after them the effect faded.


Third thing is those cup cake soaps and cayenne pepper. Last night I washed my hands with leftovers of cayenne pepper soap and it didn't make any odd feelings. I'm still not recommending that for very sensitive persons because some spices might cause very powerful reactions for some people. Nom de plum says "I am never going to use fresh chili pepper again in anything".


Fourth experience is about my shampoo bars, which I haven't written much before. I started to wash my hair with shampoo bars about a year ago, first with lavender soap, then with bars I designed specially for hairs. After stickiness of the beginnig I have been very pleased, but now in summertime I noticed that my shampoo bars are too super fattened for summer using. Because of this I washed my hair once with my laundry soap, which is very good in washing but not so good for caring hair. That helped little bit the greasing problem. Next year I must do less fatted summerversion of that same good shampoo bar. Another shampoo experience is about my dogs. Lately I have washed them too with my blond shampoo bar, and it works well. I don't need to use any conditioner and earlier there was massive need for that with every bath time.


Fifth case was something I was needed to do today. Once again I have been ordered some things outside of Europe, and this is the first time I had to do anything with custom department and duties. I haven't even thought before (sometimes I am a little bit stupid and naive) that I should pay taxes when I am ordering small amount of stuff for myself from abroad. If I understood it right, you need to pay taxes if your orderings costs more than 22 euros (or if you get a gift that values more than 45 euros). Well, fortunately I could do custom declarations in internet, even if that took some time and duties weren't too expensive. Of course, taxes cost me 24% more, but with taxes and delivery costs my shopping still were half less pricey than they should have beed if I was ordering them from Finland. From now on I just need to remember think that price is one fourth more expensive when I'm ordering something.

2 kommenttia:

  1. Olen huomannut ihan saman shampoossa. Kesällä pitää olla vähän kevyeempi versio. Talvella taas mieluisa on ollut sellainen jossa on esim. ollut vuohenmaitoa/kookosmaitoa ja vähän tuhdimpia rasvoja.

    Harmi että tinkuurat eivät ole toimineet. Flunssatinktuura olisi minulle ihan unelmajuttu.

    VastaaPoista
  2. Ajattelin testata sellaista kesäshampoota, joka olisi muutoin samanlainen kuin talviversio, mutta vähentäisin vain ylirasvoitusta hieman. Minulla on muistaakseni ollut talvipaloissa suht korkea ylirasvoitus shampooksi.Miulla ei tosin ole aavistustakaan, toimisiko ajatukseni.

    Flunssatinktuuraa en ole päässyt kokeilemaan, eikä toivottavasti tule ihan heti tarvetta. Mutta uskoisin sen auttavan yhtä vähän/paljon, kuin esim. carmolis- tai auringonhattutippojen.Unitinktuurastakin on apua, jos ei sitä käytä joka päivä - joten minulle sen apu ei ole niin suuri.

    VastaaPoista